27. joulukuuta 2009

Itsetehdyt joululahjat osa 1

Joululahjoja valmistui tänä jouluna ihan kiitettävästi. Itseasiassa taisin antaa kaikille muille paitsi poikaystävälle lahjaksi myös jotain itse tehtyä. :)

Innostuin decoupage-tekniikalla serveteillä koristelluista kynttilöistä, ja niitähän valmistuikin sitten ihan muutama. :D Kuvassa lahjaksi menneet kynttilät, mutta siinä ei ole vielä koko totuus vaan kynttilöitä valmistui ihan omiksikin tarpeiksi. :D



Toinen uusi tekniikka josta olen viimeaikoina innostunut, on neulahuovutus. Oltiin koulusta tutustumassa käsityöskeskukseen jossa saatiin pikaopastus myös neulahuovutukseen, joka olikin aika hauska tekniikka. Olen aikonut jo aiemmin kokeilla mutta enpä ole saanut ikinä aikaiseksi. :) Nyt sitten syttyi siihen into ja piti heti ostaa tarvikkeita kotiin.

Joululahjaksi ompelin vanhemmilleni patalaput, joiden toisen puolen kuvioin neulahuovuttamalla. Neulahuovutus on kyllä aika hyvää stressinpoistoa joten se sopi hyvin joulunalusajan työksi. :D Tekniikka on helppo ja mukava, mutta toki se vie aikaa koska kuvion kiinnitykseen tarvitaan varmasti satoja pistoja. Enkä omista sellaista neulahuovutusneulainta jossa on useita neuloja, vaan yhdellä huovutusneulalla pistelin. :) Tätä tulee tehtyä varmasti lisää kunhan keksin mihin kaikkeen tätä tekniikkaa voi käyttää. :)



Siinäpä ekat joululahjat, jatkoa seuraa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti