30. lokakuuta 2011

Kookoskuulat

Tuli yhtäkkiä jostain mieleen nämä herkut vuosien takaa, ja oli pakko tehdä tässä yhtenä iltana kookoskuulia pitkästä aikaa. :) Näitä tein ala-asteella moniin myyjäisiin ja synttäreille, ja ne oli aina ihan hitti.


Erilaisiin kookoskuuliin löytyy varmasti monia erilaisia ohjeita, mutta laitetaan tähän nyt jakoon tämä omani. Ohjeen alkuperästä ei ole tietoa, koska ohje on mulla ruutuvihkoon kahdeksanvuotiaan huteralla käsialalla kirjoitettuna. :D

Kookoskuuliin tarvitset:
100 g voita
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2-3 rkl kaakaojauhetta
3 dl kaurahiutaleita
2-3 rkl kylmää, vahvaa kahvia
pinnalle kookoshiutaleita (nonparellitkin käy jos ei tykkää kookoksen mausta!)

Sulatettu rasva, sokeri ja vaniljasokeri vaahdotetaan kuohkeaksi. Lisätään loput aineet ja sekoitetaan hyvin. Muotoillaan taikinasta pieniä palloja ja pyöritellään ne kookoshiutaleissa. Anna kookoskuulien jähmettyä hetki pakastimessa tai jääkaapissa, ja nauti! :)

Huomioi, että tähän ohjeeseen rasvaksi ei käy esimerkiksi juoksevat, koska ne eivät jähmety! :) Tällä kertaa itse käytin margariinia, mutta kaikkein paras lopputulos tulisi ihan oikeasta voista. Oikea voi jähmettyy parhaiten, niin että pakastimessa kovettamisen jälkeen kookospallot kestävät pöydällä oloa parhaiten.

Ja tosiaan, hitti nää oli nytki. Ihan yhtä hyviä kuin muistinki. :) Siihen ala-asteaikaiseen reseptivihkoonkin olin näiden kohdalle kirjoittanut isoin tikkukirjaimin lisähuomautuksen "Nam nam!", piti kyllä paikkansa. ;)

28. lokakuuta 2011

Värivaloa

Tämä loka-marraskuinen syksy on vähän ankeaa kaikessa harmaudessaan, pimeydessään ja syysmyrskyissään. Syksyssä ihanaa on kuitenkin koti-illat sohvannurkassa hyvän kirjan tai leffan äärellä, neulominen ja kynttilöiden sytyttely aina iltaisin.


Parvekkeella meillä on monia erilaisia lyhtyjä ja tuikkukuppeja, joista eilen sytytin kaikkein värikkäimmät rykelmäksi parvekepöydälle.

Ihanaa värivaloa syysiltoihin!

Bambi

Blogiarvonnan voittajalle lähti lehden mukana palkinnoksi kortti, jonka tein toiveiden mukaisesti 4-vuotiaalle tyttömäiselle tytölle synttärikortiksi.


Tätä greeting farmin bambi-leimasinta oon ihaillut toisten blogeissa jo kauan, ja nyt tilasin sen itsellenikin. Se on vaan niin söpö. :) Vähän vaaleanpunasävyisiä papereita, pearlmakerilla tehtyjä helmiä ja tarranumero. Söpöä ja tyttömäistä. :)

26. lokakuuta 2011

Karkkivärisiä taloja

Tein pari tupaantuliaiskorttia tilauksesta. Talot on leikattu magnolian isosta taloleimasimesta jossa on kolme taloa rinnakkain. Rakastan tuota leimasinta, ja se onkin ainoa magnoliani. En tykkää yhtään magnolian hahmoleimasinten kasvoista, mutta tämä taloleimasin on kyllä aivan ihana. :)


Oranssissa kortissa leimasimet sai kaverikseen vähän koristeteippiä, perhosia ja timantteja.

Pinkki kortti puolestaan on tosi yksinkertainen, vain paria nättiä paperia ja fiskarsin kukkaleikkurilla leikattu kukka sekä kukan keskuksena timantti. :)

25. lokakuuta 2011

Salaattia ja ompeluksia

Helppoa pikaruokaa on salaatti lisukkeilla. Mun vakiolisuke salaattiin on kana, ja nyt se sai seurakseen pannulla leivinpaperin läpi kevyesti paistetun vuohenjuustokiekon. Ai että oli hyvää. :D Simppeliä mutta hyvää. Laittakaahan kommenttiboksiin jakoon teidän lempparit vuohenjuustoreseptit! Ois kiva löytää jotain uusia tapoja käyttää tuota herkkua. :)


Ja monettakohan kertaa esittelen näitä samanlaisia pannulappuja, vielä samasta kankaasta tehtynä? :D Tän jälkeen tuota kangasta ei taida enää riittää vihreänä, turkoosina multa kyllä vielä löytyy tuota samaa.. :D Tein siis lahjaksi taas pari pannulappua.


Oon kutonu ihan hurjana nyt sukkia myyntiä varten. Puikot on viuhtonu, ja nyt ois läjä päättelemistä valmiita sukkia odottamassa... Se kutominen ja aina uusien sukkien aloittaminen on vaan niin paljo kivempaa kuin valmiiksi saatujen päättely.. :D Luulen että joku ilta mua odottaakin sit astetta isompi päättely-urakka.

23. lokakuuta 2011

Help!

Hei kanssaneulojat, nyt tarvitaan apuja! Pitäisi tehdä sukat yksivuotiaalle, mutta koon arviointi tuottaa ongelmia. :D Minkä kokoinen on yksivuotiaan jalka? Lankana käyttäisin 7 veljestä, joten jos jollain on nakata joku ohjeellinen silmukkamäärä ja 1-vuotiaan jalan pituus niin olen kiitollinen! :)

19. lokakuuta 2011

Arvonnan voittaja

Noniin, eilen illalla askartelin arpalipukkeet kulhoon ja Timo sitten nosti voittoarvan.


Ja voittoarpa osui tällä kertaa Emmalle! :) Onneksi olkoon! Laitan Emmalle sähköpostia tulemaan. :)

17. lokakuuta 2011

Kakkupaperia


P*skarteluhaasteessa haasteena oli käyttää kortissa kakkupaperia. Tässä kortissa käytin kakkupaperia leikkaamalla siitä koristeen. :) Muutenhan tää kortti on niin simppeli ettei tästä juuri ole muuta sanottavaa.. :)

Ps. Arvonta on päättynyt, kiitos osallistujille! Yritän ehtiä arpoa voittajan mahdollisimman pian! :)

16. lokakuuta 2011

Vaniljamuffini

Tämä muffinileimasin on mun vanhimpia leimasimia, ja edelleen yksi suosikeista. :)


Tässä synttärikortiksi tehdyssä kortissa ei ole mitään muuta kuin paperia ja dymottu teksti, mutta ei kortit aina muuta kaipaakaan, vaan joskus on kiva tehdä tosi pelkistettyä. :)

Ps. Vielä tämä ilta aikaa osallistua arvontaan! :)

12. lokakuuta 2011

Tapettikasseja

Eilisellä kurssilla opetin lahjakassien ja rasioiden tekemistä tapetista. Toki kasseja ja rasioita voi tehdä mistä tahansa muustakin kierrätyskamasta; kartongista, paksusta sanomalehtipaperista, tai vaikka vanhoista nuottipapereista niinkuin yksi kurssilainen keksi.. :)


Tässä kassissa on käytetty sankoina vhs-nauhaa, sopi mielestäni hyvin tuollaisen vähän kiiltävän tapetin kaveriksi. :)

Sinisessä kassissa sangat on punottua juuttinarua, ja pienessä ruskehtavassa kassissa vhs-nauhaa. Valkoisessa lahjapussissa ei ole nauhoja, vaan se on tarkoitus niitata kiinni ja koristaa nauhoilla sitten, kun sen lahjaksi antaa.


Lahjakassien lisäksi tehtiin tapetista lahjarasioita. Itse tein tällä kertaa kannettomia versioita, joihin voi pakata vaikkapa sytykeruusuja tai karkkeja, ja kääräistä vielä sellofaaniin. :)

11. lokakuuta 2011

Syksyn värejä


Synttärionnittelut toiselle puolelle Suomea lähtivät syksyisellä kortilla.


Greeting farmin leimakuva, paperinen vaahteranlehti, dymottu teksti ja klemmari. Simppeliä. :) Paperi on Clas Ohlsonilta ostetusta paperipakkauksesta.

Tilasin greeting farmilta taas uuden satsin leimasimia, ja voi että kun ne onki kaikki niin ihania! Värittelin jo monta kuvaa, mutta kortiksi asti en ehtinyt vielä tehdä.

Viime viikolla oli muuten viimeinen kerta korttikurssiani, äkkiä meni kyllä neljä kertaa. :) Tänään alkaa sitten "Itsetehtyä joulupakettiin"-kurssi, jossa tehdään kaikenlaista pientä itsetehtyä joululahjaksi ja kyläviemisiksi sopivaa.. Puolitoista tuntinen kerrallaan hurahtaa ohi vähän turhan nopeasti, en kurssia suunnitellessani tajunnut miten lyhyt aika se on.. Joten aika tarkkaan joutuu suunnittelemaan että ehdittäis mahdollisimman paljon.. :)

Novita sukkalehti

Tehdään pieni katsaus vielä sukkalehteen ja siitä löytyviin omiin sukkamalleihini.

Ensimmäinen lehdestä löytyvä mallini on Saga-palmikkosukat, jotka täällä blogissa ovat vilahdelleetkin jo aika paljon..:)

Toinen palmikkosukkamallini on simppeli ja yksinkertainen sukka, jossa molemmissa jaloissa ulkosyrjällä menee vain yksi yksinkertainen palmikko, ja kantapäänä on tiimalasikantapää. Halusin suunnitella yksinkertaiset palmikkosukat jotka sopivat hyvin miehenkin jalkaan. Lehdestä löytyy ohje sekä miehen että naisen sukkaan.
Kolmas lehdestä löytyvä sukkamallini ovat tennarisukat. Lehdessä nähdään samalla ohjeella tehdyt kahdet sukat, joissa erona on erilaiset kengännauhat ja erilaiset virkatut merkit. Mustien sukkien merkit ovat sporttisemmat, ja punaisista sukista löytyy pitsiliinamainen merkki. Tennarisukkiin lehdestä löytyy ohjeet sekä lapsen, naisen että miehen sukkiin.


Huomatkaa myös alla oleva arvontapostaus, jossa arvotaan tämä kyseinen sukkalehti! :)

7. lokakuuta 2011

2 vuotta

Blogini on ollut nyt pystyssä jo kaksi vuotta, hurjan äkkiä on aika vierähtänyt! Tästä on tullut mulle kyllä tärkeä paikka, ja innostus käsillätekemiseen ja kaiken uuden kokeilemiseen on blogin myötä vain kasvanut. Kiitos siitä kuuluu lukijoille, jotka jaksaa kommentoida ja sitä myötä innostaa ja kannustaa jatkamaan. :) Haluan kiittää ja palkita teitä blogini lukijoita ja kommentoijia, joten nyt olisi siis arvonnan paikka!

Arvontapalkintona on tänään ilmestynyt Novitan sukkalehti, josta löytyy kolme omaa ohjettani, ja lisäksi yksi tekemäni kortti. Kortti voi olla joku valmiista korteistani (blogissa esiteltyjen lisäksi laatikosta löytyy kolmisenkymmentä erilaista korttia), tai toiveiden mukaan tehty.


Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tämän postauksen kommenttiboksiin. Jokainen kommentoija saa yhden arvan, toisen arvan saat jos olet myös lukija sivupalkissani, ja kolmas arpa on mahdollista saada linkittämällä arvontani blogiisi. Mainitse kommentissasi arpojesi määrä. Anonyymit ja blogittomat, laittakaa mukaan sähköpostiosoitteenne, jotta saan voittajan sitten arvonnan päätyttyä kiinni. :)

Arvonta päättyy sunnuntaina 16.10 klo 24.00. Ei muuta kuin osallistumaan! :)

3. lokakuuta 2011

Kuperkeikka

Tämän viikon p*skarteluhaasteessa haasteena oli bingo. Bingorivikseni valitsin 'vihreä-turkoosi-valkoinen',ja toteutin kortin tällä kertaa telinekorttina.


Kortista tein tarkoituksella sellaisen, että se sopii onnittelukortiksi joko ihan vastasyntyneelle tai vaikka parivuotiaalle. Kuperkeikkaa heittävä nalle ja taustan ruutupaperi on Forever Friendsin Hugs & Cuddles- paperikosta. Lisänä yksiväristä vihreää kartonkia, tulppaaniteippinauhaa, turkoosia silkkinauhaa ja perhosleikkurilla leikatut perhoset, jotka ovat saaneet pintaansa kimalleliimaa. Vihreä kartonki on nostettu alustastaan tarrapaloilla, jotta telinekortti pysyy sitä vasten pystyssä.