31. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Tulee vähän myöhään nyt taas tämä, mutta ei vaan oo aikasemminkaan ehtinyt. :) Eli esittelen vähän itse saamiani joululahjoja. Sain kyllä tosi ihania, ajatuksella ostettuja joululahjoja jotka ovat sekä tarpeellisia, että muuten vain mieluisia. Saatiin käyttötavaraa, jollaista on ihana saada mutta jota ei tule ikinä itse ostettua, kuten keräämiämme teema-astioita, puuvillasatiinilakanat ja laadukkaita pyyhkeitä. Ajattelin kuitenkin, että esittelen täällä blogissa kuvamuodossa saamistani lahjoista ne, jotka aihepiiriltään kuuluvat blogini piiriin. :)

Luettavaa löytyi useammastakin paketista. Mariela Sarkiman Make Up Biblestä olin hiljaa haaveillutkin, ja vaikka ääneen en toivetta esittänytkään niin iloiseksi yllätyksekseni se löytyi paketista. :) Olis ihanaa jos oppisi meikkaamaan vähän eri tavoilla, nykyään kun joka aamu tulee vedettyä naamaan ihan sama, tuttu ja turvallinen, hillitty setti. Make Up Biblen lisäksi paketeista kuoriutui kaksi leivontakirjaa; Hellapoliisin Herkkuleivonnaiset- kirja, ja suklaa- kirja. :) Ihania! Näiden kirjojen lisäksi luettavaa on tulossa postitse vielä pitkin vuotta, sillä sain lahjaksi sekä Suuri käsityö- lehden vuosikerran, että askartelulehti Ihanan vuosikerran.

 
Sain myös Moda-lehden uusimman numeron, josta jo bongasinkin mm. ihanat virkatut korit, jonka tyylisiä olen tehnytkin jo aiemmin, ja ihanan virkatun maton ohjeen. Lisäksi sain monta ihanaa peltipurkkia, oon varmaan maininnutkin joskus että rakastan peltipurkkeja. :) Ja onhan nuo käteviäkin kaikelle pikkutavaralle, askartelujutuille tai vaikkapa koruille. 

Yhdestä paketista löytyi tuollainen laite, jolla voi kutoa sukanvarsia tai ilmeisesti vaikka koko sukkiakin. Onko kukaan koskaan kokeillut tuollaista? :) Aika mielenkiintoisen näköinen vekotin, jota en ole vielä ehtinyt testaamaan. Laitteen kanssa samassa paketissa tuli kerä ticoticoa. Aivan loistavasti oivallettu ja todella tarpeellinen lahja oli myös tuo päivänvalolamppu. :) Oon aika monet kerran manannut kuvaamisen vaikeutta näillä valoisuustunneilla, kun hyviä kuvia saa vain aurinkoisina päivinä kello yksi, kun kääntää kaikki sälekaihtimet auki ja ottaa kuvia keskellä olohuonetta. Tämän postauksen kuvat on otettu tuon lampun valossa, ja nämä kuvat on otettu ihan iltapimeällä... :) Luonnossa tuo lamppu on aika sinertävä, eli tuohon olohuoneen kattoon en sitä kyllä normaalikäyttöön jättäisi, mutta kuvista tulee tosiaan kyllä hyvän väriset sen valossa. Täytyy hommata joku helposti liikuteltava jalka tuohon lamppuun, niin sen avulla on helppo ottaa kuvia eikä aina tarvitse odotella valoisampaa aikaa.

Ainiin, ja mies oli käynyt askartelukaupassakin ja ostanut mulle mm. embossausjauheita! Ostin itse itselleni juuri ennen joulua "joululahjaksi" kuumailmapuhaltimen ja väritöntä VersaMark -vesileimamustetta, mutta en ole ehtinyt vielä testaamaan niitä... Ne odottelee vapaapäivää että ehdin ihan rauhassa paneutua asiaan. :) Itsekin kävin joululahjaostoksilla kalastuskaupassa, ja luulen että mulla on ollut kalastuskaupassa vähän samanlainen olo kuin miehellä askartelukaupassa... :D

Välipäivät on menneetkin sitten töissä alennusmyyntihulinoissa, ja taas uutta tuloaan tekevää flunssaa potiessa...

Muutaman tunnin päästä vaihtuu jo vuosi. Tänään töiden jälkeen on jo kestitty parit vieraat, ja nyt loppuilta taidetaankin hiimailla kahdestaan kotona. Nyt sohvalle miehen kainaloon viettämään vuoden viimeisiä tunteja herkkujen ja leffan kanssa, uloskaan ei tarvitse enää tänään vääntäytyä koska meillä on parvekkeella aitiopaikat kaupungin ilotulituksiin. ;) Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni! Toivotaan että vuosi 2012 tuo tullessaan kaikkea jännittävää, onnellista ja ihanaa!

28. joulukuuta 2011

Itsetehtyä saippuaa

Tänä vuonna itsetehtyjen joululahjojen osuus jäi aika pieneksi edellisiin jouluihin verrattuna. Tein aika ison satsin pikkusaippuoita, joita sitten pakkasin sellofaanipussukoihin. Saippuamassaa en tehnyt itse, vaan se on ostettu valmiina, ja siihen sitten lisäsin punaista väriä ja ruusuntuoksua. Sekoittelussa piti olla tarkkana, ettei tule kauheasti kuplia tai väri mene sameaksi. Ihan hyvin nuo saippuat onnistui, ja tekeminen oli hauskaa. :) Tuoksua olisi voinut laittaa vähän enemmänkin, mutta eipähän ole liian vahvan tuoksuisia. 

Tein pari tuollaista pyöreää palasaippuaa, ja kahdenlaisia pikkusydämiä. Kaikki sydänsaippuat on tehty silikonisilla jääpalamuoteilla.


Pyöreät palasaippuat pyöritin kelmuun, ja sydänsaippuat pakkasin sellofaanipusseihin. Kuvan ottamisen jälkeen tajusin lisätä pakkauksiin vielä tekstit, joista ilmenee että kyseessä on saippua, ettei kukaan vain mene maistamaan.. :P


Joululahjapakettiin pääsi myös vielä yksi virkkaamani isompi kori. Miehen sisko vinkkasi että tällaiselle olisi käyttöä käsityökorina, joten paketista se sitten löytyi. :)

26. joulukuuta 2011

Heijastinkukkia

Äiti ja sisko saivat osana joululahjojaan itse tekemäni heijastinrintaneulat, jollaisen tein itsellenikin aiemmin.


Nämä ovat siis huovasta ja itseliimautuvasta heijastinkankaasta tehtyjä, ja takana on rintaneulataustat.

Nyt alkaa olla joulunpyhät ohi, just kotiuduttiin perheiden parista takaisin omaan kotiimme ja eteisessä nököttäisi aika monta kassia ja pussia odottamassa purkamista.. :D Joulu meni nopeasti, ja oli täynnä yhdessäoloa rakkaiden ihmisten parissa. Hyvää ruoka, paljon lautapelejä, pitkiä juttutuokioita ja pelihetkiä pikkutunneille, ajatuksella ostettuja tarpeellisia ja ihania lahjoja ja mukavaa nauruntäyteistä yhdessäoloa. Ihana joulu! :)

25. joulukuuta 2011

Joulukortit osa 3.

Nyt laitetaan näkyviin viimeinen osa joulukorteista. :)

Nämä kaikki kortit on tehty Me to You:n kuvista, ja kaikki paperit on saman sarjan Me to You- joulupaperikosta.







Semmosia joulukortteja lähti tänä vuonna joulutervehdyksiä viemään. :)

Täällä on nautittu joulupöytien suolaisista ja makeista antimista ihan antaumuksella, ja loppu aika onkin käytetty lähinnä lautapelimaratoniin. Mahtavaa!

23. joulukuuta 2011

Ruskeaa paperia

Olen nauttinut joululahjojen paketoinnista joululaulujen soidessa. Osa paketeista pääsi kauniisin kullankimaltaviin papereihin, mutta silti mun omiksi suosikeiksi nousi nämä ruskeisiin paperipusseihin pakatut, ja kangasnauhoin koristetut pikkupaketit.


Joulusiivot on tehty, lahjat paketoitu ja vaatekassikin alkaa olla pakattu. Tänään ajellaan kotipaikkakunnalle joulun viettoon perheiden pariin. Ihanaa ja rauhallista joulua teille kaikille! :)

Joulukortit osa 2.


Tähän korttiin on käytetty: Ihana jääkarhuleimasin tuli Cardmaking & Papercraft- lehden joulunumeron mukana. Paperit on DCWV:n the Winter Magic- paperikosta, joka on täynnä ihania sinisävyisiä joulupapereita. Tähtiaukko leikattu fiskarsin lävistimellä, ja joulutoivotus leimattu.


Tähän korttiin on käytetty: Leimasin sama kuin yllä olevassa kortissa, ja paperit samasta paperikosta. Merry Christmas- teksti tuli jääkarhuleimasinten kanssa samassa paketissa, ja lumihiutaleet leikattu woodwaren lävistimellä.


Tähän korttiin on käytetty: Jääkarhuleimasin ja tekstileimasin tulivat Cardmaking & Papercraft- lehden mukana. Tämän kortin taustapaperi on Forever Friendsin joulupaperikosta ja sininen raitapala jämälaatikosta. Taas woodwaren lävistimellä leikattu lumihiutale, ja timanttitarra.


Tähän korttiin on käytetty: Tonttutarrat löytyi Tiimarista, teksti on Cardmaking & Papercraft- lehden mukana tullut, ja paperit on Forever Friendsin joulupaperikosta.


Tähän korttiin on käytetty: Kaikki muu samaa kuin edellä, lisänä vain Happy Christmas-nauhaa jonka valmistajaa en muista.


Korttien postitusvaiheessa huomasin muutaman kortin olevan vielä kuvaamatta, joten tässä pikaräpsäys muutamasta tonttukortista.. :D Näissäkin Forever Friends- joulupaperikon papereita, Tiimarin tonttutarroja ja satiininauhaa.

21. joulukuuta 2011

Tennarisukat isompaan ja pienempään jalkaan

Tässä tällä erää loputkin jouluksi tilatut tennarisukat.


Koon 39 tennarisukat conversetyylisellä merkillä, ja pikkuruiset vauvansukat tennesseestä punotuilla nauhoilla. Molemmat tummansinisiä, ja kaikki langat Novitan 7 veikkaa.

19. joulukuuta 2011

Joulukortteja osa 1

Tänä vuonna tavallisista tavoistani poiketen en tehnyt joulukortteja sarjatyönä, vaan joulutervehdyksiä toivottamaan lähti liuta erityylisiä kortteja. :) Tein kortteja aina muutaman kerrallaan, ja halusin kokeilla erilaisia papereita ja tarvikkeita, joten kaikista korteista tuli erilaisia.


Tähän korttiin on käytetty: Leimasin: Nellie Snellen - Take a Present. Kuva väritetty promarkereilla. Paperit PaperPackin jouluisesta skräppipaperilehtiöstä. Lisänä fiskarsin kulmaleikkurilla leikattua boordia ja timanttitarroja. Leimasinkuva ja boordi on nostettu 3D-tarrapaloilla taustasta koholle.


Tähän korttiin on käytetty: Leimasin: Nellie Snellen - Take a Present. Kuva väritetty promarkereilla. Paperit Me to You - Winter wonderland -paperikosta. Kuva nostettu koholle 3D-tarrapaloilla, ja taustalle kiinnitetty tähden muotoisia timanttitarroja.


Tähän korttiin on käytetty: Lintuleimasin jonka valmistajaa en kyllä muista, kaikki paperit Forever Friendsin joulupaperikosta. Lumihiutale leikattu woodwaren lävistimellä. Lisänä merry christmas- satiininauhaa.



Tähän korttiin on käytetty: Kaikki paperit Forever Friendsin paperikosta, myös nalle leikattu saman paperikon paperista. Hyvää Joulua- teksti leimattu.



Tähän korttiin on käytetty: Taustapaperi on PaperPackin paperikosta. Sydän leikattu askarteluhuovasta. Lisänä satiininauhoja ja timanttitarroja.

16. joulukuuta 2011

Lahjalaatikon taitteluohje




Postasin tuossa syksyllä kuvia tapetista taitelluista lahjalaatikoista, ja lupasin jo silloin tehdä aiheesta tutoriaalin. Eilen kuvasin sitten laatikon taittelusta videon, jotta kaikki pääsevät taittelemaan jouluksi omat lahjalaatikkonsa! :D

Itse olen taitellut laatikoita tapetista, mutta paksumpi paperi käy aivan yhtä hyvin, varsinkin pieniin laatikkoihin. Laatikkohan pysyy kasassa ihan itsestäänkin ilman mitään teippejä tai liimoja, mutta jos pakkaa laatikkoon jotain hivenen painavampaa, voi kiinnityksen vahvistaa kaksipuolisella teipillä. Itse olen joskus laittanut vielä pahvisen erillisen pohjan laatikkoon. Ja jos haluaa laatikolle kannen, se syntyy hivenen isommasta laatikosta.
 Näitä on laatikoita on tosi hauska, helppo ja nopea tehdä, joten kokeilemaan vain! :)

Tennarisukkia

Tein tilauksesta työkavereille joulupaketteihin tennarisukkia, tässä ensimmäiset kaksi paria.. :)


Tummansiniset sukat on kokoa 39, ja niihin tein converse-tyyliset merkit, ja punaiset koon 40 sukat saivat kylkiinsä pitsimerkit. Molempiin sukkiin tein pienet tagit joista löytyy pesuohjeet ja minun yhteystietoni. Tagit sukkiin ja samalla parit kiinni toisiinsa solmin punavalkoisella leipurinnyörillä. :)

Ohje näihin sukkiin on siis omani, ja se löytyy Novitan syksyllä ilmestyneestä sukkalehdestä.

Niin monet kuin näitä tennarisukkiakin olen jo kutonut (laskujeni mukaan 7 paria aikuisten kokoisia..), ei itselläni vielä ole tällaisia.. :D Milloinhan ehtisi itsellekin kutoa? :D

14. joulukuuta 2011

Suolaista ja makeaa

Eilinen vapaapäiväni oli tehokas. Kävin hammaslääkärissä ja jouluostoksilla (ostin myös uudet verhot, ihanat!), kirjoitin joulukortteja, kudoin, virkkasin ja leivoin. Flunssa tuntuu jo hellittävän (ties monettako kertaa, toivottavasti nyt kuitenkin lopullisesti), joten virtaa riittää. :)

Teki mieli leipoa muffinseja, ihan muuten vaan. Muffineista ei tullut kovin esteettisiä, mutta kylläkin maukkaita! :D Joku kuorrute tekis näille terää, mutta tällä kertaa en jaksanut värkkäillä.


Ohje on omasta päästä sovellettu, tein siis vaalean muffinsitaikinan johon lisäsin paloiteltuja pätkiksiä. :)


Pätkis-muffinit
12-16 kpl

Tarvitset:
50 g voisulaa
4 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2 munaa
1½ dl sokeria
1 dl maitoa
Pussillinen pätkiksiä paloiteltuina

- Sulata voi
- Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään
- Vaahdota munat ja sokeri.
- Lisää maito ja voisula muna-sokeri vaahtoon
- Siivilöi jauhot taikinaan
- Sekoita joukkoon paloitellut pätkikset (itse jätin aika reilun kokoisiksi, että tulee kunnon sattumia)
- Täytä muffinsivuoat taikinalla ja paista 200 asteessa n. 13-15 min.


Muffinien lisäksi tehtiin vähän erilaista pizzaa. Bongasin jokunen viikko sitten Kinuskikissan sivuilta mielenkiintoisen, erilaisen pizzaohjeen, joka pääsi nyt kokeiluun. :)

Käytin pizzassa tavallisen parmankinkun sijaan schwarzwaldin kinkkua, joka on myös ilmakuivattua mutta savustettua ja vähän suolaisempaa ja omaan makuun vielä parmankinkkua parempaa. Parmesaanijuuston sijaan käytin tavallista edamia, jonka raastoin kinkun päälle jo ennen paistamista. Kinkun alla pohjalle on levitelty ranskankermaa, ja päällä on siis rucolaa. En ole kovin suuri tavallisen pizzan ystävä, mutta tästä tuli kyllä hyvää. Täytyy tehdä joskus uudestaankin. :) Ainoastaan pohjan tekisin seuraavalla kerralla vähän toisin, lisäisin vaikka vähän jotain ruisjauhoja tai vastaavia pohjaan niin tulisi vähän terveellisempi ja täyttävämpi. :)

11. joulukuuta 2011

Joulua kotiin

Oon vähän laittanut jo joulua kotiin. Parvekkeelle laitettiin kirkas roikkuva valosarja, sekä kirkkaat valot tuijaan, joka toimittaa meillä joulukuusen virkaa. Tykkään kirkkaista, yksinkertaisista jouluvaloista.

Tänä vuonna tein ikkunaan myös noita 3D-lumihiutaleita, ohje löytyy muun muassa täältä.


Perinteinen puinen kynttelikkö istuu nuorekkaaseenkin kotiin kun heivaa siitä ne "havumansetit". Ensin ajattelin tuunata mansettien tilalle jotain muuta, mutta sitten huomasin ettei se kaipaa mitään. Meiltä löytyy ennestään hyllyltä tuo puinen musta love- teksti, joten laitoin vain sen kynttelikön eteen, ja heti kynttelikön ilme sopii paremmin meidän kotiin. :) Samassa kuvassa näkyy isonenäinen pieni tonttu, noita on meillä kolme, ja ne onkin ainoat tonttu-koristeet joita haluan esille.


Hopean värinen simppeli kynttelikkö on palvellut jo neljä vuotta, ja tykkään siitä edelleen tosi paljon.


Pentikin kynttilämaljassa palaa kynttilät usein muutenkin, mutta näin joulun alla olen poltellut siinä glögintuoksuisia tuikkuja, ihanaa jouluntuoksua kotiin. :) Kynttilämaljan alla hyllyllä on kirppikseltä löydetty virkattu pitsiliina, ja takana näkyy iso lasimaljakko johon olen laittanut hopeisia joulupalloja.


Sellainen, aika hillitty, joulutunnelma meillä on kotona. :)

Kudetta ja kuulumisia

Taas on kudetta virkkailtu korin muotoon. Tämä kori on isompi mitä aiemmin esittelemäni, ja tämä meni osana tuparilahjaa veljelle ja veljen vaimolle.

Kori on halkaisijaltaan n. 26 cm ja korkeudeltaan 20 cm.

Tässä hurahti viikko ohi taas postaamatta, mutta viikkoon on kyllä mahtunut monenlaista. Töissä on joulukiireitä, ja omaakin joulua täytyisi ehtiä miettiä ja värkkäillä pukinkonttiin yllätyksiä. Tänä jouluna itsetehtyjen joululahjojen osuus jää takuulla edellisvuosia pienemmäksi, ei vaan ole aika riittänyt kaikkeen suunniteltuun... :D Mutta onhan tässä vielä kaksi viikkoa aikaa, enkä aio ottaa tästä nyt mitään stressiä. :) Kaupasta on kuitenkin suurin osa lahjoista jo ostettu, ja loputkin vähintään mietitty. Eiköhän se joulu sieltä tule vähän vähemmälläkin hössötyksellä... ;)

Linnanjuhlien kotikatsomoa vietin yksinäni kotisohvalla, mutta niihinkään en jaksa enää palata kun päiviä on kulunut jo niin monta, ja juhlia ja niiden spekulointia on tullut jo joka tuutista. Oli sekä upeita pukuja että kaameita mokia, mutta eniten sappeani kiehutti kommentaattoreiden studiosekoilu; vieraiden tuntemattomuus ja toinen toistensa päälle puhuminen.

Olen laittanut jouluvaloja ja yrittänyt siivota kotia jo vähän joulua varten, sekä kärsinyt viikkokausia jatkuneesta flunssasta, jonka vuoksi olo on koko ajan puolikuntoinen ja vetelen itselleni epätyypillisen pitkiä yöunia. Olisin halunnut vaihtaa meidän vaaleanvihreät verhotkin jouluksi vaikka valkoisiin, mutta saa nyt nähdä että riittääkö aika verhojen ompeluun... Toisaalta, ei me joulunpyhiä täällä omassa kodissa vietetäkään vaan molempien vanhemmilla, joten väliäkö tuolla nyt loppujen lopuksi että minkä väriset verhot ikkunoissa on.. :)

Katsotaan nyt mihin kaikkeen saadaan nämä joulua edeltävät viimeiset kaksi viikkoa riittämään. :D Ensin täytyy ainakin tehdä parit tilausjutut valmiiksi, että voi taas miettiä omia käsityöprojekteja.. :)

2. joulukuuta 2011

Uunipäärynät

Äärimmäisen helppoa, nopeaa ja hyvää jälkiruuaksi tai iltaherkuksi on perinteisten uuniomenoiden lisäksi uunipäärynät. :)

Itse tein uunipäärynät omasta päästä seuraavaan tapaan:

Päärynät kuoritaan, halkaistaan ja niistä poistetaan siemenkota. Seuraavaksi ladoin päärynänpuolikkaat kevyesti voideltuun (kannelliseen) lasiseen uunivuokaan ja pirskotin päärynöiden päälle kevyesti vaahterasiirappia. Uuni 200 asteeseen ja päärynät uuniin puoleksi tunniksi.

Kaveriksi päärynöille tein suklaakastikkeen sulattamalla kattilassa tummaa suklaata johon lisäsin vähän kermaa joukkoon.

Sitten vain nautitaan lämpimät päärynät suklaakastikkeen ja vaniljajäätelön kanssa. :)