17. toukokuuta 2012

Sinelli DT - lahjarasiat


Toukokuun Sinellin DT-paketista paljastui pahvisia lahjarasioita ja koristelutarvikkeita. Ihanista pahvisista lahjarasioista saa koristelemalla persoonalliset lahjat vaikkapa kevään ylioppilaille ja valmistujille, tai kesän rippilapsille. Rasioihin voi pakata kauniisti esimerkiksi korut tai muut pienet lahjat, ja rasia palvelee saajaansa myöhemmin esimerkiksi korurasiana yöpöydällä.


Pohjamaalasin molemmat rasiat ensin valkoisella akryylimaalilla, ja sitten päällystin ne servettitekniikalla decoupage-lakalla. Servetit ovat Sinellin kevään uutuuksia, ja varsinkin tuo perhoskuvioitu on aivan syötävän ihana!




Matkalaukun mallisen lahjarasian päällystin siis perhoskuvioiduilla serveteillä, ja sisäpuolelle pääsi pinkki polka dot-kuosinen servetti. En halunnut peittää kaunista perhoskuosia, joten jätin muut koristelut minimiin ja koristelin ainoastaan perhosia erivärisillä timanttitarroilla.


Kengänmuotoinen rasia sai kuosikseen villin, aika retron kukkaketo-kuosin. Tämäkään rasia ei mielestäni kaivannut enää suurempia koristeluita, joten laitoin vain nilkkaan nauhaa sekä rykelmän satiiniruusuja, ja ripottelin helmi-tarroja kukkien keskustoihin.

Sinellin blogista voit seurata, mitä muut DT- tiimiläiset saivat toukokuun paketista aikaan!

3 kommenttia:

  1. Voi iik, miten söpöjä rasioita! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja! Toi perhos-laatikko on ihanaa! :)

    VastaaPoista
  3. Nuori Emäntä, kiitos kovasti! :)

    sade, kiitos! Mäkin tykkään tuosta perhosrasiasta, se servetti oli niin suloinen! :)

    VastaaPoista