30. tammikuuta 2014

Viikon ykkösjuttuja



Viikon tarpeellisimmat: Musiikin kuuntelu kuulokkeista on ollut mun tän viikon sana. Töissä piirtely Illustratorilla on sujunut musiikin tahdissa leppoisasti, ja työmatkat on taittuneet kuulokkeet korvilla. Ja tottakai kuulokkeiden kuuluu olla myös pirteän väriset!

Mun huopainen puhelinkotelo on vähän jo kärsinyt, täytyisi nyppiä nuo nypyt irti niin ilme vähän siistiytyisi...

Pakkanen on myös purrut niin, että päivä ilman huulirasvaa olisi kidutusta! Elizabeth Ardenin huulirasvan nappasin mukaani kesällä lentokentän taxfreestä, ja se on sulaa rakkautta. Parasta huulirasvaa mitä mulla on ikinä ollut.


Viikon pahin säikähdys: Tänään meinasin tulla jonkun superpyöräilijän jyräämäksi, kun kävelin napit korvilla töistä, ja joku suhautti pyörällään kilpavauhtia ohi parinkymmenen sentin päästä minusta. Pyörätiellähän oli leveyttäkin siinä kohdin jotain päälle kolmisen metriä, että kauempaakin kuin kyljestä olisi ohi päässyt. Vähän hypähti sydän kurkkuun ja hypähdin varmaan itsekin, ärsyttäviä tuollaiset säikyttelijät!

Viikon paras herkku: Itseleivotut sämpylät (vaikka kovana kakkosena taistelee myös eilen perunamuusin jämistä leipaistut perunarieskat!), ja sämpöylöistä tehdyt omatekoiset burgerit. Nams!



Viikon paras aktiviteetti: Käsityöt, ylläri! :D Oon neulonut ja hurautellut ompelukoneella. Valmistuneista jutuista lisää myöhemmin.


Viikon paras sisustushankinta: Seinäkello olohuoneeseen. Kookas ja näyttävä, olematta kuitenkaan massiivinen. Ja hinta, 12 euroa! :D Tuon paikalleen asentamiseen tarvittiin kaksi henkilöä ja noin tunti aikaa, mutta siinä se nyt on, ja tykkään kovasti!


Viikon paras odotus: Oon pari kuukautta selaillut aika aktiivisesti nettikauppoja läpi, ja tarkemmin sanottuna niiden laukkuvalikoimaa. Tänään tein viimein päätöksen ja klikkasin yhden ihanuuden ostoskoriin! Nyt vaan täytyisi malttaa odottaa että saan sen kotiin...


Viikon paras matka: On vielä edessä, mutta viikonloppuna hypätään junaan! Kivaa tiedossa. :)


Millainen viikko teillä on ollut? :)

2 kommenttia:

  1. Toi kello on kyllä siisti!
    Tääl on ollu vauhdikas viikko :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Toivottavasti teidän viikko on ollut vauhdikas hyvällä tavalla?! :)

      Poista