29. joulukuuta 2014

Joulu kuvina


Me vietettiin tänäkin jouluna joulua sekä mun vanhempieni luona, että anoppilassa. Kuvia tuli otettua paljon, suurin osa läheisistä, mutta ne kuvat jää vain kotialbumiin. Kuvasin kuitenkin paljon joulun tunnelmaa muutenkin, joten niitä kuvia ja hetkiä voin jakaa täälläkin. Näköjään tärkeimmät hetket on jäänyt silti ikuistamatta, kun ruuasta ei ole yhtään kuvia... Oon vissiin ollut haarukka tanassa pöydässä aina kun ruokaa on ollut tarjolla, niin kamera on unohtunut. ;) Voin kuitenkin kertoa, että puuttuvista kuvista huolimatta ruokaa oli tarjolla. ;) Ja todellakin riittämiin, niin suolaista kuin makeaakin.

Ruuan ja läheisten lisäksi jouluun kuului muun muassa ulkoilua kirpeässä pakkassäässä, potkukelkkailua, lautapelejä, pari pitkää sähkökatkosta, lukemista, leikkimistä, lahjojen jakamista, vierailu haudoilla, nukkumista, herkuttelua ja saunomista. Niin ja valitettavasti vähän flunssaakin.




   

 


Minä olen kyllä jouluihminen, en voisi kuvitellakaan lähteväni jouluna vaikkapa ulkomaille. Joillekin sekin sopii, mutta musta varmaan tuntuisi että jäisin jostain paitsi, jos viettäisin joulua aurinkovarjon alla. Rakastan myös perinteitä, ja parhaita jouluja onkin ihan perinteiset joulut yhdessä läheisten kanssa. Joulufiilis tulee siitä pienestä hössötyksestä joka kestää koko joulukuun, jännityksestä, odotuksesta ja joulun valmisteluista, mutta lopulta joulu sydämeen tulee niistä rakkaista ihmisistä, joiden kanssa kokoontuu jouluksi yhteen.


2 kommenttia:

  1. Sun joulu näyttää ihan mun joululta! Da capot, saaristolaisleipä + Bohnanza <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hyvä kombo! :) Bohnanza on kyllä yksi parhaita pelejä, ollut mun suosikki jo todella pitkään.

      Poista