31. lokakuuta 2015

Syysklopot


Ostin nämä kengät syksyä varten jo itseasiassa heinäkuun lopussa, kerrankin olin oikeaan aikaan liikkeellä. En ollut etsimässä syyskenkiä silloin, mutta satuin nämä hyllystä bongaamaan ja oli niin kivannäköiset, että oli pakko kokeilla jalkaan. Mun pari talvea pelastaneet konjakinruskeat matalat nilkkurit hajosi viime keväänä, joten kun nää tuli vastaan ja oli jalassa ihan täydelliset niin olihan ne pakko ostaa. Ainoa näiden miinuspuoli on tekonahkaisuus, mieluummin olisin panostanut nahkakenkiin jotta ne kestäisivätkin kauemmin kuin sen kaksi talvea, mutta koska näissä oli kaikki muu hintaa myöten kohdallaan - en antanut materiaalin häiritä. Ja onhan tekonahassa omat hyvätkin puolensa. Kestää sit mitä kestää.




Oon nyt kuukauden verran näillä jo kävellyt lähes päivittäin, enkä voisi olla tyytyväisempi. Uskomatonta että kengät oli todella hyvät jalkaan jo ensimmäisellä käyttökerralla, yleensä kengät vaatii vähän kävelyä että ne muotoutuvat, mutta nää oli heti kuin mulle tehty. Eihän nämä monen talven kengät varmasti ole kestävyytensä suhteen, joten pidän edelleen silmät auki myös niiden nahkaisten konjakinväristen nilkkureiden osalta... :)

Ps. Vielä pari tuntia aikaa osallistua arvontaan! :)

2 kommenttia:

  1. Tosi kauniit! Mistä tällaisia löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä löytyi kesälomareissulla Tuurista Keskisen kyläkaupan vieressä olevasta Nahkapaikka- liikkeestä. :) Merkki on Migant, varmaan näitä löytyy muualtakin.

      Poista