21. huhtikuuta 2016

Mitä meille kuuluu?


Meille kuuluu vauvan tuhinaa (tällä hetkellä valitettavasti myös rohinaa, pieni ressukka kun on ihan nuhainen jo kolmatta päivää), vaipanvaihtorumbaa, syömismaratoneja, vaunulenkkejä, kotona nyhväilyä, pienen pyykin pesemistä kone toisensa perään, ristiäisten suunnittelua, vauvan tuoksuttelua ja onnenkyyneleitä. Muun muassa siis. :)



Blogi on jäänyt vähän sivummalle, mutta oon päättänyt etten ota siitä nyt stressiä, blogi kyllä päivittyy sitä mukaa kun tälle jää aikaa. Vauva on nyt luonnollisesti ykkönen ja sen kanssa oleminen on nyt kaikkein tärkeintä, mutta toki blogikin on mulle tärkeä henkireikä ja harrastus, jolle nipistän aikaa sit vauvan nukkuessa oman jaksamiseni mukaan. :) Vauva on nyt kolmeviikkoinen, ja arki sujuu koko ajan paremmin. Mies on ollut viikon isyyslomalla, viikon töissä ja nyt taas viikon talvilomalla - joten yhtä viikkoa lukuunottamatta ollaan saatu viettää aamusta iltaan aikaa perheenä, ja opetella tätä hommaa yhdessä. Se on ollut ihanaa. :)




Pääsääntöisesti meillä on nukuttu hyvin, ja en nyt tarkoita että meillä nukuttaisiin putkeen illasta aamuun, mutta silleen hyvin kuin nyt vastasyntyneen kanssa nukutaan. Välillä syödään tiuhaan tai vaihdetaan vaippaa seitsemän kertaa yössä, mutta sitten välillä nukutaan useita tunteja putkeen ja herätään välissä vaan pikaisesti tankkaamaan. Sehän kaikki kuuluu asiaan. Meidän vauva on perustyytyväinen, ja koen itsekin jaksaneeni hyvin ja olevani suhteellisen pirteä itsekin. Pikkuhiljaa arkeen ehkä alkaa tulla vähän jonkinlaista rytmiäkin, vaikka varmaahan vauvan kanssa kuulemma on vain muutos - kun johonkin totutaan niin pian se muuttuu. :D

Nyt viimepäivät vauva on ollut kunnolla nuhainen, ja tänään heräsin itsekin ääni painuksissa ja kurkku karheana. Onneksi on keittosuolatipat, niistäjä, höyryhengitys ja vanhan kansan niksit - sipulit harsonyytissä sängyn päädyssä hengitysteitä avaamassa. Kyllähän sydäntä puristaa kuunnella pienen nenän nuhaista rohinaa, ja kaksi yötä käytännössä valvoinkin kun en uskaltanut nukkua pienen ollessa niin tukkoinen. Onneksi vauva on muuten niin reipas ja virkeä että isompaa syytä huoleen ei ole, kurja vaan että tällainen vitsaus piti saada vaivoikseen jo ennenkuin mittariin ehti tulla edes kolmea viikkoa ikää.

Sellaista tänne, entä mitäs teille kuuluu? :)

6 kommenttia:

  1. Kannattaa kokeilla kunnon nenäfriidaa joka on paljon parempi kuin niistäjä. Meidän vauvalla auttoi tosi hyvin nenän tukkoisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen meillä itseasiassa onkin, käytin vaan näköjään harhaanjohtavaa termiä! :) Se on kyllä hyvä, ja on ahkerasti sitä käytettykin.

      Poista
  2. Ihana kuulla mitä teille kaikille kuuluu, vaikka en ole sun blogia pitkään seurannutkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla, että tällaisetkin postaukset kiinnostaa! :)

      Poista
  3. Heips, eksyin tähän instan kautta ja tuli mieleen, onko teillä pikkuiselle semmosta nenään truutattavaa kuin Physiomer baby? Meillä se on todettu todella hyväksi nenän tukkoisuudessa. Aiemmin keväällä siite- ja katupölyt kun niin vaivasivat vauvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin mulle ihan uusi juttu, täytyypä tutustua! Kiitti vinkistä :)

      Poista