29. huhtikuuta 2016

Muistakaa ystäviänne





Ilman ystäviä iloista puuttuisi iso osa, ja murheet olisivat paljon raskaampia kantaa. Jaettu ilo on paras ilo; kun jotain ihanaa tapahtuu, täytyy se saada heti jakaa jonkun ystävän kanssa, sillä onhan yhdessä paljon kivempi iloita kuin yksin. Ystävän ilotkin tarttuvat; en ikinä ole kateellinen kenenkään ystäväni onnesta tai iloista, sillä eihän se ole minulta pois, vaan päinvastoin - ystävän ilo saa hymyn omillekin huulille. Kyllähän omakin päivä paranee, kun ystävä lähettää tekstarin että sai sen hakemansa työpaikan, tai soittaa ja iloitsee hyvin menneestä tentistä, tai vaikka siitä että onnistui leipomaan elämänsä parhaat korvapuustit.

En saata ymmärtää kateellisia ihmisiä, en ymmärrä miten joku voi toivoa läheisilleen jotain ikävää, tai haluta ottaa toiselta onnen pois. Minulle on opetettu jo lapsuudessa, että oikeat ystävät tunnistaa siitä, että he iloitsevat kanssasi aidosti kun onnistut, ja lohduttavat sydämestään silloin kun sille on tarvetta. Oikea ystävä ei kadehdi ystävänsä onnistumisia, eikä myöskään hylkää silloin kun toinen tarvitsee olkapäätä. Oikeat ystävät ovat rinnalla niin iloissa kun suruissa, olivat ne sitten pieniä arkipäivän asioita, tai elämän isoja tapahtumia. Oikeat ystävät tunnistaa siitä, että he järjestävät sinulle aikaa ja pitävät sinua tärkeänä.

Muistakaa ystäviänne kiireisen arjenkin keskellä, lähettäkää tekstari tai soittakaa pikapuhelu. Kiireen taakse on aina helppo piiloutua, mutta ei liene vaikeaa etsiä arjesta viisi minuuttia aikaa sille, että kysytte ystävän kuulumisia, tai lähetätte vaikka piristävän kuvaviestin? :) Aina ei tarvitse olla aikaa maratonpuhelulle tai pitkälle messenger- viestille kuukauden perinpohjaisista kuulumisista, mutta aina ehtii kirjoittaa yhden tekstarin vaikka bussipysäkille kävellessä. Että "Hei, olet ollut mielessä vaikka onkin ollut hurjan kiireistä, mitä kuuluu?".

Haastankin kaikki teidät lukijani käyttämään tänään viisi minuuttia siihen, että laitatte telkkarin pauselle tai annatte pyykkien odottaa vielä muutaman minuutin, ja laitatte viestiä ystävälle joka on ollut mielessä, mutta jonka kanssa ette ole ehtineet vaihtaa kuulumisia hetkeen. Voin taata, että teidän molempien päivä piristyy! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti