16. kesäkuuta 2016

Viikon parhaita


Viikon paras ostos





Nyt kelpaa kävellä vaunuja työnnellen, kun askel rullaa. ;)  Haaveilin näistä jo viime vuonna, ja nyt vihdoin ostin. Oon vähän vaativa, halusin tietynmalliset ja tietynnäköiset Niket, ja kuitenkin suht edullisesti - joten viime vuonna jäin nuolemaan näppejäni kun kaikki myytiin loppuun aleja odotellessani. Vanhan kokemukseni mukaan Nikeissa on kuitenkin hinta-laatusuhde yleensä kohdallaan, joten eiköhän näillä tepastella useampi vuosi. Ja toki kyttäsin silti näistä parhaan alen, ja näppäilin nettitilauksen menemään sen mukaan. ;)

Viikon parhaat herkut



Mustikkamuffinsit, joita leivoin sunnuntai-illan vieraille. Nams!

Viikon paras odotus


Mansikoiden kypsymisen odottaminen. Pari herkullista punaista makoisaa marjaa ollan jo päästy maistamaan, ja kartteja on vaikka kuinka. :) Mikään ei taida maistua paremmalta kuin tuoreet kotimaiset mansikat, ja toki suoraan maasta - tai tässä tapauksessa purkista syötynä.

Viikon silmänilo



Runkoruusu kukkii taas hurjasti, kukkia on enemmän kuin vihreää!


Viikon paras aktiviteetti

Hymyjen kalastelu pikkumieheltä. :D Ei niitä kyllä oikeesti tarvi juurikaan kalastella, kun hymyjä irtoaa ihan solkenaan. Yhtä hauskaa on katsoa pienen touhotusta; oon miettinyt et saisin aika hyvän jalkatreenin kun tekisin perässä kun pienet jalat vispaa... :D


Loppuviikollekin on niin kivoja suunnitelmia, että jatketaan viikkoa hymy huulilla! Mukavaa loppuviikkoa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti