7. helmikuuta 2010

Runebergintortut

Ne onnistui! :D
Runebergintortut siis. Leivoin niitä nyt toista kertaa elämässäni, ja hyviä tuli. :)


En tykkää kaupan Runebergintortuista kun ne ovat usein jotenkin kuivakoita ja mauttomia, mutta netin syövereistä kaivamani Runebergintorttu-ohje omin sovelluksin oli oikein mainio. :)

En muista mistä tämä ohje on, kun se on jo vuosi sitten printattu. Mutta tässäpä tämä muokattuna:

n. 12 kpl

3 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl korppujauhoja
1 dl mantelirouhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl kermaviiliä
1 tl manteliuutetta
100 g pullomargariinia

päälle vadelmahilloa ja sokerikuorrutetta

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Lisätään joukkoon kuivat aineet (kuivat mausteet kannattaa sekoittaa ensin jauhoihin). Sekoita joukkoon lopuksi sula rasva ja kermaviili.
Jaetaan tasainen taikina muffinsivuokiin ja paistetaan 200 asteessa uunin keskiosassa n. 15 minuuttia. Jäähtyneiden torttujen päälle laitetaan nokare hilloa ja koristellaan sokerivesikuorrutuksella hillon ympäriltä.


Ohjetta on muokattu omaan makuun sopivaksi; korvasin alkuperäisen ohjeen piparinmurut mantelirouheella, vähensin manteliuutteen määrän puoleen ja jätin kostutuksen kokonaan pois. (Alkuperäisohjeessa valmiit tortut oli kostutettu sokerivedellä ja vadelmamehulla/punssilla).

Oli helppoja ja nopeita tehdä, ja hyviä tuli. :)

2 kommenttia:

  1. Samanlaista hyvää näköjään tässäkin blogissa. :) Mun omissa oli vaan sekä piparimuruja että mantelirouhetta. Ensi kerralla ajattelin sitä kostutusta kokeilla. :)

    VastaaPoista
  2. Juu pitihän noita kokeilla. :)

    VastaaPoista