29. helmikuuta 2012

Synttärihulinaa


Maanantaina juhlittiin Timon synttäreitä, joten tapamme mukaan vein aamiaisen sänkyyn.
Iltapäivän vieraita varten leivoin myös kakun, tälläkertaa kolmen suklaan juustokakun, johon ohje löytyy täältä. Itse tein kakun pieneen 16 cm irtopohjavuokaan, johon sopiva annos tuli puolittamalla ohje. Tai itseasiassa annos oli muuten sopiva, mutta päällimmäisestä eli valkosuklaakerroksesta tuli vähän muita kerroksia ohuempi, kun ihan kaikki täyte ei mahtunut vuokaan. Mutta siis puolikas ohje on aika hyvä tuon kokoiseen vuokaan. :)




Kävin myös ihastelemassa ja kuvailemassa lumiveistoskilpailun satoa päiväkävelylenkin yhteydessä. Kilpailun teemana oli Luonto soi, ja tuloksena upeita lumiveistoksia.  Kuvien värit ei nyt ihan ole kohdallaan, terveisiä vaan kello viiden auringonlaskun aikaan otetuilta kuvilta!



Neulonutkin olen, vaikka blogissa mitään ei ole näkynytkään. Tein tilauksesta taas yhdet huopatossut tummanvihreinä, ja kortteja on myös lähtenyt tilaustöinä postin matkaan. Täytyy yrittää saada kuvia tännekin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti