9. marraskuuta 2014

Isänpäivä


Isänpäivää vietettiin sekä mun kotonani että anoppilassa. Tässäkin postauksessa pitäisi olla kuvia upeista lunta notkuvista puista, lumisista pihlajanmarjoista, sokerimassakuorrutteesta joka anopin kanssa tehtiin isänpäiväkakkuun, lautapelihetkistä, isänpäivälounaasta ja herkkuja notkuvista kahvipöydistä, sekä siitä miten aamua vietettiin vanhemmillani kynttilänvalossa sähkökatkoksen vuoksi. Kameraa ei kuitenkaan tullut otettua viikonlopun aikana kertaakaan esille kameralaukusta, joten kuvat on vain muistoissa. Oli kuitenkin tosi hauska viikonloppu. :)

Isänpäivä, kuten myös äitienpäivä on mulle tosi tärkeitä. Isät ja äidit ovat todella juhlapäivänsä ansainneet! Kiitollisuuttaan kaikesta ei tule tarpeeksi usein vanhemmille sanottua, mutta ehkä se tulee kuitenkin osoitettua riittävästi muillakin keinoin. Äidit ja isät on parhaita. <3






Isänpäiväkuvien puuttuessa kuvituksena iltapäivän herkkuhetki viime viikolta. Töistä tullessamme kaivettiin pakastimesta viime viikonloppuna leipomaani pullaa ja keitettiin kaakaot. Vatkasin kaakaoiden päälle myös kermavaahtoa, koska huomasin kermapurkin päiväyksen kolkuttelevan, ja sille piti keksiä äkkiä käyttöä. Aika herkullinen välipala... ei tosin ihan jokapäiväinen. ;)

Ihanaa Isänpäivän iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti