30. syyskuuta 2017

Isän & taaperon tiimipaidat


Yhteistyössä NOSH / kankaat saatu


Elämä on ollut niin kiireistä koko syyskuun, että blogi on jäänyt aika hiljaiseksi. Nämäkin paidat ompelin jo pari viikkoa sitten, mutta nyt vasta ehdin kuvaamaan ja heittämään tänne blogiinkin näytille. :) On hankala löytää aikaa kuvaukseen, jossa koko perheen täytyy olla kotona valoisaan aikaan, varsinkin kun viikonloputkin on mennyt reissatessa. No, nyt vihdoin ehdin! (Ja nytkin aikaa on oikeastaan vain siksi että oon kauheassa flunssassa, joka pakottaa meidät leipäilemään tämän päivän kotosalla.)

Ostin syyskuun alussa Jujunan miesten kaavapaketin, ja halusin silloin heti testata kaavaa - joten leikkelyyn meni Noshin oliivinvihreä joustocollege, jonka olin suunnitellut ompelevani tiimipaidoiksi miehelle ja pojalle. Tajusin siinä ommellessa, että mulla itsellänikin on leggarit samasta kankaasta... :D Mutta ihan niin paljon ei sentään taideta viitsiä samistella et koko poppoo lähdettäis samassa värissä liikenteeseen yhtäaikaa.





Miehen paidan kaava on tosiaan Jujunan Weekend- kaavapaketin collegepaita vähän muokattuna. Ja tää on itseasiassa ensimmäinen vaate mitä oon miehelleni ommellut. Ei kyllä taatusti viimeinen, mutta sitä ennen täytyy vähän fiksailla vielä kaavaa. :) Seuraavaan versioon ainakin kavennan vähän kaavaa, ja pienennän pääntietä - nytkin levensin pääntien resoria kaavasta, mutta siltikin pääntie on turhan suuri.

Pojan paidan kaavana on PaaPiin kaavakirjan Myyry-paita, mutta hihoja ja helmaa pidennettynä, ja leveillä resoreilla. Yksityiskohdaksi molempiin paitoihin ompelin vielä oman ompelumerkkini helmaan.



Sellaiset tiimipaidat mun miehillä. :)

4 kommenttia:

  1. Söpöt,kun molemmilla samanlaiset.Noshin kankaista olen myös ommellut jotain,tykkään niiden väreistä ja laadukkuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo Noshin kankaat on kyllä laadukkaita, ei mene pesuissa ja käytössä miksikään - tykkään tosi paljon :)

      Poista
  2. kivat paidat samisteluun! Syyskuu tahtoo olla aina täynnä kaikkea ja kiireinen ja usein syyskuun kiireen katkaisee syysflunnsa. Näin täälläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Syksyt on kyllä aina kiireisiä, ja syksyt on aina myös kaiken uuden alkuja ja täynnä monenlaista uutta ja mielenkiintoista - niin nytkin! :) Syysflunssatkin on mulla jokavuotinen riesa, toivottavasti tällä kertaa saan itseni kuntoon viikonlopun aikana, ei yhtään huvittaisi eikä todellakaan ehtisi sairastamaan.

      Poista