4. lokakuuta 2014

Ohje virkattuun siksak-kuvioiseen pikkupussukkaan


Ohjetta omasta päästä kuviovirkkaamaani valko-koralliseen pussukkaan pyydettiin, joten saamanne pitää. :) Kirjoittelin tän ohjeen jo aikoja sitten, mutta oon unohtanut tämän luonnoksiin. Hupsista! Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Ohje on kirjoitettu pussukan jo valmistuttua, joten ohjetta ei siis ole koevirkattu. Jos huomaat ohjeessa virheitä, ilmoitathan minulle niin korjaan ohjetta! :)

Ohje on myöskin kirjoitettu ajatellen, että virkkaaja tuntee virkkauksen perustermit. Hyviä ohjeita virkkauksen ja kuviovirkkauksen aloitukseen löytyy Molla Millsin Virkkuri- kirjasta, josta löytyy myös kuvalliset ohjeet kuviovirkkauksen perusteisiin ja esimerkiksi värinvaihdon tekemiseen, jos tekniikka ei ole ennestään tuttu. :)




Virkattu Siksak-kuvioinen pikkupussukka

Pussukan koko: 17 x 13 cm
Lanka: Novita Miami, värit valkoinen ja persikka
Virkkuukoukku: nro. 3,5
Lisäksi tarvitset 15 cm pitkän vetoketjun.

1. Aloita virkkaamalla valkoisella langalla 70 ketjusilmukkaa, ja yhdistä ne sitten renkaaksi kiinteällä silmukalla.
2. Ota mukaan persikan värinen lanka ja virkkaa se silmukoiden sisään. (Virkkaa aina toinen lanka silmukoiden mukana, jotta työn toiselle puolelle ei jää lankajuoksuja vaan nurjastakin puolesta tulee siisti.)
3. Aloita kerros virkkaamalla valkoisella 4 kiinteää silmukkaa, ja tee sitten värinvaihto.
4. Värinvaihto: Laita koukku silmukasta läpi ja ota lanka koukulle valkoisella. Vedä silmukasta läpi ja vaihda persikan väriseen lankaan. Vedä persikan värinen lanka läpi molemmista silmukoista, koukulla on nyt persikan värinen lanka.
5. Virkkaa persikan värisellä langalla 4 kiinteää silmukkaa, ja tee viidennen silmukan kohdalla taas värinvaihto valkoiseen.
6. Raidan leveys on 5 ks, ja joka viidennen silmukan kohdalla tehdään aina värinvaihto. Raidat lähtevät nyt menemään vinoon automaattisesti. Jatka tähän tapaan 8 kerrosta.
7. Yhdeksännen kerroksen alussa virkkaakin vain 3 kiinteää silmukkaa valkoisen raidan kohdalla, ja tee värinvaihto jo neljännen silmukan kohdalla, näin raidat kääntyvät toiseen suuntaan. Virkkaa kierros kuten ennenkin, mutta tullessasi seuraavalla kierroksella kerroksen vaihtumiskohtaan (jossa edellisellä kerroksella virkkasit valkoisella vain neljä kiinteää silmukkaa), virkkaa ensin 4 kiinteää silmukkaa, ja tee värinvaihto samaan silmukkaan neljännen kiinteän silmukan kanssa. Tällä tavoin kuviosta tulee jatkuva.
8. Jatka nyt virkkaamalla 5 silmukan levyisiä raitoja, niin että joka viidennen silmukan kohdalla teet aina värinvaihdon. Raidat kääntyvät nyt toiseen suuntaan. Jatka tähän tapaan jälleen 8 kerrosta.
9. Aloita 17. kerros virkkaamalla 5 silmukkaa valkoisella, tee värinvaihto vasta kuudennen silmukan kohdalla. Näin raidat kääntyvät taas toiseen suuntaan. Jatka 5 silmukan levyisillä raidoilla taas seuraavat 8 kerrosta. (Kun tulet kahdeksannentoista kierroksen alkuun, kohtaan jossa edellisellä kierroksella teit raidan kääntymisen vuoksi 6 silmukkaa valkoisella, jätä nyt yksi silmukka väliin, niin että raidan leveys on taas 5 silmukkaa myös tässä valkoisen raidan kohdalla.)
10. Jatka näiden 8 kerroksen vaihtelua, kunnes kerroksia on yhteensä 26 (tai haluamasi määrä, tämä määrää pussukan korkeuden). Tee sitten vielä yksi kerros valkoisella, ja päättele langat.
11. Ompele pussukan alareuna kiinni valkoisella virkkauslangalla, ja ompele yläreunaan vetoketju. Itse olen ommellut vetoketjunkin kiinni käsin, ompelulangalla ja pienillä pistoilla.




Tällainen pussukka valmistuu nopeasti, joten näitä ehtii hyvin tehdä vaikkapa joulupaketteihin. ;)


6 kommenttia:

  1. Jeee ihanaaa, mä haluan heti kokeilla näitä pussukoita! Kiitos ohjeesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä! Jos testaat, niin infoile jos ohjeessa on jotain outoa. :D

      Poista
  2. Moikka! Yritin tätä söpöä pussukkaa tehdä, mutta tuli vain tasaista pystyraitaa! Missä vika? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Hmm... kuulostaapa oudolta. :D En kyllä tajua miten saat edes tehtyä pystyraitaa, kun nuo raidat lähtee ihan itsestään viettämään vinoon... :D Teethän kerrokset koko ajan jatkuvana, ettet sulje kerroksia? Siinä saattaisi olla syy jos niin teet. Jos haluat niin laita mulle kuva sähköpostilla pussukastasi, kuvan perusteella olisi helpompi sanoa missä menee vikaan... :)

      Poista
  3. Sulla on maailman paras blogi!! Ihania pussukoita😊 teen kyllä itsekin. Mistä muusta langasta nuo voisi tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emilia! Aika isosti sanottu, mutta kiitos paljon, tuli hyvä mieli. :) Ja voihan nuo tehdä periaatteessa mistä tahansa langasta, mutta puuvillalangat sopii ehkä tarkoitukseen parhaiten. :)

      Poista